Kantokäsittelykauden lyhennys perutaan?

Maa- ja metsätalousministeriö harkitsee ja valmistelee kantokäsittelykautta lyhentävän asetusmuutoksen kumoamista. Asetusmuutos tehtiin toukokuun alussa, koska Venäjän hyökkäyssodan seurauksena juurikäävän torjuntaan käytettävän urean tai vaihtoehtoisen harmaaorvakkaan perustuvan torjunta-aineen saatavuutta ei pystytty aukottomasti takaamaan.

Nyt kantokäsittelyaineiden saatavuus on parantunut ja asetusmuutoksen purku on todennäköinen.

”Olemme tehneet tarkentavan kyselyn toimijoille ja aineita valmistaville tahoille ja näyttää siltä, että ainetta on saatavilla. Vaikka tästä poikkeuksesta luovutaan, suurta riskiä, että siitä tulisi kynnyskysymys hakkuille, ei ole”, neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.

Käy lukemassa Metsälehden tekemä juttu aiheesta täällä!

”Metsiimme ruiskutetaan miljoonia litroja sinne kuulumattomia aineita”

Tamperelaisyrityksellä on kunnianhimoinen tavoite: metsänkorjuu ilman pääkallomerkkejä.

Vuonna 2020 yhtiö kehitti ensimmäisenä maailmassa ureapohjaisen biohajoavan kantosuoja-aineen. Vuosittain Suomen metsissä käytetään noin 10 miljoona litraa kantosuoja-ainetta, mutta ennen JL-Tuotteen Biodegra-tuotetta tarjolla ei ollut myrkytöntä, biohajoavaa ureapohjaista vaihtoehtoa.

Käy lukemassa Aamulehden kirjoittama juttu aiheesta täällä! (Vain tilaajille.)

Ministeriössä valmistellaan muutosta – kantokäsittelyä vain kesäkuusta syyskuulle

Asetusmuutos otetaan käyttöön, jos torjunta-aineista tulee pulaa.

Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan asetusmuutosta, joka lyhentää lain velvoittamaa hakkuukantojen käsittelykautta. Metsätuholain mukaan hakkuukannot on käsiteltävä torjunta-aineella, kun vuorokauden alin lämpötila ylittää viisi astetta, käytännössä siis toukokuun alusta marraskuun loppuun.

Ongelma syntyi, kun kantokäsittelyyn käytettävän urean saanti Venäjältä loppui Ukrainan sodan alettua. Valtaosa kesähakkuilla edellytettävästä kantokäsittelystä on tehty urealla. Jos kantokäsittelyaineita ei olisi saatavilla, puunkorjuu keskeytyisi ja metsäteollisuus pysähtyisi – tämän maa- ja metsätalousministeriö haluaa välttää.

Käy lukemassa koko juttu Metsälehden verkkosivuilta täällä!

Ureapula uhkaa juurikäävän torjuntaa

Valtaosa juurikääpätorjunnan kantokäsittelystä on tehty Venäjältä tuodulla urealla, jonka tuonti on pysähtynyt. Muista lähteistä saatavan urean hinta on kolminkertaistunut.

”Sotatilanne on pysäyttänyt kokonaan aiemmat luotettavat tuontikanavat niin kantosuojaraaka-aineen kuin myös moottoriurean osalta. Uusia toimituskanavia haemme jatkuvasti”, JL-Tuotteet Oy:n kaupallinen johtaja Jyri-Jukka Ääri toteaa. Yritys valmistaa ja myy ureapohjaista kantokäsittelyainetta.

Käy lukemassa koko juttu Metsälehden sivuilta täällä!

Ps. Tällä hetkellä kantosuojan IBC-konttitoimitukset onnistuvat ongelmitta ja nopeasti!

Ota yhteyttä:
Jyri-Jukka Ääri
0407346164
jyri-jukka.aari@jl-tuotteet.fi