Ureapula uhkaa juurikäävän torjuntaa

Valtaosa juurikääpätorjunnan kantokäsittelystä on tehty Venäjältä tuodulla urealla, jonka tuonti on pysähtynyt. Muista lähteistä saatavan urean hinta on kolminkertaistunut.

”Sotatilanne on pysäyttänyt kokonaan aiemmat luotettavat tuontikanavat niin kantosuojaraaka-aineen kuin myös moottoriurean osalta. Uusia toimituskanavia haemme jatkuvasti”, JL-Tuotteet Oy:n kaupallinen johtaja Jyri-Jukka Ääri toteaa. Yritys valmistaa ja myy ureapohjaista kantokäsittelyainetta.

Käy lukemassa koko juttu Metsälehden sivuilta täällä!

Ps. Tällä hetkellä kantosuojan IBC-konttitoimitukset onnistuvat ongelmitta ja nopeasti!

Ota yhteyttä:
Jyri-Jukka Ääri
0407346164
jyri-jukka.aari@jl-tuotteet.fi

Kehitimme maailman ensimmäisen biohajoavan kantosuoja-aineen

Liuos on tehnyt kansainvälisesti merkittävän innovaation, kun se onnistui ensimmäisenä maailmassa muuttamaan metsähakkuissa käytettävän kantosuoja-aineen biohajoavaksi. Keksinnön takana on kokenut kemian alan ammattilainen Pekka Majamäki, joka on jo aiemmin kehittänyt Liuokselle Euroopan laajuisen patentin omaavan biohajoavan pöllivärin.

”Olen pitkään ihmetellyt, miksi hyväksymme sen, että metsiimme ruiskutetaan vuosittain miljoonia litroja sinne kuulumattomia aineita. Liuoksella otimme tavoitteeksemme, että muutamme kaikki metsänkorjuussa käytettävät kemikaalit biohajoaviksi. Jo aiemmin onnistuimme kehittämään maailman ensimmäisen puiden merkintään käytettävän pöllivärin ja nyt vuorossa oli kantosuoja-aine”, Liuoksen tuotekehityksestä vastaava, jo eläkkeelle siirtynyt prosessiteknikko Pekka Majamäki kertoo.

Teksti on lainattu ePressi.com -sivustolta ja alkuperäinen juttu löytyy täältä!

Lue lisää aiheesta seuraavista linkeistä:

Konepörssi.com

Metsälehti.fi

Maaseuduntulevaisuus.fi

Kaupppalehti.fi